Liikuntaleikkikouluissa harjoitellaan liikkumisen perustaitoja, juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä leikkien ja muiden harjoitteiden kautta. Lisäksi “liikkareissa” lapset pääsevät tutustumaan toisiin lapsiin ja harjoittelemaan ryhmätaitoja. Liikuntaleikkikouluissa tutustutaan myös yleisurheilulajeihin ikävaiheeseen sovelletulla tavalla. 3-4-vuotiaiden liikuntaleikkikoulu on tarkoitettu 2023-2022 syntyneille lapsille. Suosittelemme että lapsi on täyttänyt 3-vuotta kauden alkuun mennessä.
Ryhmän ohjaajina toimivat Emilia Lindström ja Annamari Kuittinen.
Ryhmän harjoitukset pidetään torstaisin klo 17-17.45. Harjoitusten kesto on 45 minuuttia. Torstain liikuntaleikkikoulujen kesäkausi alkaa 14.5.2026 ja kauden viimeiset harjoitukset pidetään 3.9. Kausi käsittää yhteensä 15 harjoituskertaa. Heinäkuussa Tikkurila-festivaalin järjestelyjen ajan on kahden viikon tauko. Harjoituspaikkana toimii Hiekkaharjun urheilukenttä.
Kesäkauden hinta on 96€. Osallistumismaksu laskutetaan Suomisportin kautta kesäkuussa. Lapset vakuutetaan harjoitusten ajaksi. Ryhmiin otetaan enintään 21 lasta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ohjeisto junioriryhmien harrastajien huoltajille seuran verkkosivuilla: https://bin.yhdistysavain.fi/1592407/k0hwNz8ZneSrLut7WqFY0dfO7Q/Ohjeisto%20junioriryhmien%20harrastajien%20huoltajille%202026.pdf
---
Järjestäjä: Kenttäurheilijat -58
Yhteyshenkilö: Eemeli Kaartinen
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0451600541
Ilmoittautumisaika: 2026-03-08 – 2026-05-10
Maksimipaikkamäärä: 21
Tallenna aktiviteetti kalenteriisi
Auta muita löytämään tämä loistava aktiviteetti!