Ilmoittautuminen avoinna
Tiedot
Tunnilla nautitaan yhdessäolosta ja lempeän liikunnan riemusta vauvan kanssa!
Tunnille voi tulla noin 3-7 kk:n ikäisen vauvan kanssa, joka osaa jo kannatella päätään. Äidillä tulee olla jälkitarkastus käytynä.
Tunti sisältää askellusta, tanssillista liikuntaa ja lihaskuntoliikkeitä, joissa vauva toimii painona äidille. Tuntiin kuuluu myös kehonhallintaa kehittäviä pilates-liikkeitä, jotka auttavat palautumaan raskaudesta ja synnytyksestä. Lopussa lorutellaan vauvan kanssa. Liikumme lempeästi jokainen omaa kehoaan kuunnellen nauttien toki myös hikipisaroista ja vuorovaikutuksesta vauvan ja muiden osallistujien kanssa.
Kurssin aikana:
Opit aktivoimaan lantionpohjaa ja keskivartalon syvää tukea.
Opit tunnistamaan erilaisten tanssilajien tyypillisiä piirteitä ja perusaskeleita
Tutustut erilaisiin tapoihin jumpata ja lorutella vauvan kanssa
Tutustut muihin samassa elämäntilanteessa oleviin
Opettajan esittely:
Opetan pilatesta, kahvakuulaa sekä perheliikuntakursseja. Lisäksi toimin liikunnan ja tanssien kurssien suunnittelijana eli työskentelen myös toimiston puolella hallinnollisissa töissä. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja (AMK & YAMK) ja kasvatustieteiden maisteri, joiden lisäksi olen kouluttautunut lukuisissa liikunta-alan lyhyemmissä (mm. tanssipedagogiikan opinnot, PilatesHealth) koulutuksissa vuosien varrella. Rakkain harrastukseni ja liikuntalajini on tanssi, jota olen harrastanut lähes koko elämäni. Pilates on aikuisiällä hurmannut minut täysin; miten paljon voikaan kehosta sen avulla oppia!
Perheliikuntatunneilla tarjoan kannustavan sekä lempeän ja sallivan ympäristön, jossa vanhempi ja vauva/lapsi yhdessä toistensa ja muiden osallistujien kanssa voivat kokea liikunnan iloa ja sitä, että ovat tervetulleita liikkumaan omina uniikkeina itsenään.
Opettajana minulle on tärkeää pitää yllä positiivista tunnelmaa, kannustaa osallistujia kuuntelemaan ja myös haastamaan itseään sopivassa määrin sekä tarjota turvallisia ja vaihtelevia treenitekniikoita ja -tapoja.
Kurssin varaustilanne: useita paikkoja jäljellä.
Opetuskieli: suomi
Opettaja: Sinko Niina
Hinta: Syksy 28,00 €
Alennukset: Työttömyysalennus
---
Ilmoittautuminen: https://ilmonet.fi/course/V262889
- Avainsanat
- Vantaan Aikuisopisto
- Aika
-
maanantaina 28.9.2026 – maanantaina 5.10.2026
10:00 – 11:15Kurssipäivät:- 28.9.2026 klo 10:00:00 – 11:00:00
- 5.10.2026 klo 10:15:00 – 11:15:00
- Lisätty
- 23.9.2026
Muiden arvostelut