Ilmoittautuminen avoinna
Tiedot
Harjoittelemme luistelua tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin iän ja taitotason mukaan jaetuissa pienryhmissä, taitavien ja turvallisten luistelukouluohjaajiemme johdolla. Syyskausi kestää syyskuun alusta joulukuuhun, ja kevätkausi tammikuun alusta huhtikuun alkuun.
Luisteluharrastus kehittää koordinaatiota, tasapainoa, lihasvoimaa, kuin myös musiikin rytmiä ja ryhmän mukana harjoittelua. Jäällä liukuminen on riemukas tunne, jota ei muusta liikkumisesta saa. Jääharjoitusten lisäksi tarjoamme lasten luistelukouluryhmäläisille kehittymistä tukevan luistelukoulujumpan veloituksetta! Jumpassa kehitetään lasten motorisia perustaitoja monipuolisesti ja vahvistetaan siten pohjaa luistelutaidoissa etenemiselle. Kaikki luistelukoululaiset pääsevät myös esiintymään seuramme joulujuhlassa ja kevätnäytöksessä!
Harjoittelemme Tikkurilan harjoitusjäähallissa, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Tikkurilan urheilupuistossa osoitteessa Läntinen Valkoisenlähteentie 54, Vantaa. Luistelukoulujumpat pidetään Tikkurilan Areenan käytävätiloissa tai ulkona. Torstain Koululaisten luistelukoulu on Keravan harjoitusjäähallissa, Metsolantie 3.
Hinta
Luistelukoulussamme voi harjoitella 1 tai 2 kertaa viikossa - tiistaisin/torstaisin ja/tai lauantaisin. Hinta on 49 €/kk ja siihen sisältyy 2 harjoituskertaa viikossa. Luistelukoulumaksun lisäksi kaikki luistelijat maksavat seuran jäsenmaksun 30 euroa. Jäsenmaksu on voimassa 30.4.2027 asti.
Sähköposti: [email protected]
- Avainsanat
- ttkliikuttaa, Taitoluistelu, luistelukoulu, Luistelu, Harrastukset
- Aika
-
tiistaina 1.9.2026 – tiistaina 6.4.2027
17:00 – 18:30Kurssipäivät:- 1.9.2026 klo 17:00 – 18:30
- 5.9.2026 klo 09:30 – 11:00
- 5.9.2026 klo 11:00 – 12:30
- 8.9.2026 klo 17:00 – 18:30
- 12.9.2026 klo 09:30 – 11:00
- 12.9.2026 klo 11:00 – 12:30
- 15.9.2026 klo 17:00 – 18:30
- 19.9.2026 klo 09:30 – 11:00
- 19.9.2026 klo 11:00 – 12:30
- 22.9.2026 klo 17:00 – 18:30
+ 84 päivää lisää
- Sijainti
-
Läntinen Valkoisenlähteentie 54, 01300 Vantaa
Läntinen Valkoisenlähteentie 54, 01300 Vantaa
Tikkurila
Vantaa, Uusimaa - Lisätty
- 14.10.2026
- Samanlaista
- Kaikki harrastukset kategoriasta Luistelu
Muiden arvostelut